keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Onko drifting uusi suosikkielämys? Miehet vastaavat


Renkaat savuavat, moottori jyrisee ja vauhti tuntuu sivustakatsojankin vatsanpohjassa. Jos moottoriurheilu ei ole ykkösjuttu, saattaa driftauksesta tulla ensimmäisenä mieleen kumin polttaminen show-off-tarkoituksessa, mutta itse asiassa kyseessä on maailmalla huiman suosion saavuttanut autourheilulaji.
Mikä drifting?
Drifting on siis vauhdikas autourheilulaji, jossa ei kilpailla nopeudella, vaan tyylillä ja autonhallintataidoilla. Siinä pyritään auton maksimaaliseen nopeuteen ja luistokulmaan, ja myös näyttävyyttä arvioidaan. Yksinkertaistettuna driftingissä on kyse asfaltilla luisussa ajamisesta. Urheilulajina drifting on hyvin tuore ja Suomeen se saapui vasta reilusti 2000-luvun puolella. Rallihulluudestamme huolimatta lajin asema on Suomessa vielä melko marginaalinen.
Kumia pääsee polttamaan myös itse
Drifting ei ole kuitenkaan pelkkää ammattilaisten herkkua, vaan myös mattimeikäläisellä on mahdollisuus päästä kokeilemaan hurjaa kyytiä ja vatsassa kutkuttavia käännöksiä. Esimerkiksi Elämyslahjojen kautta on saatavilla drifting-elämyksiä, joissa kuka tahansa pääsee istumaan ammattilaisen kyytiin tai kokeilemaan itse auton hallintaa lyhyen opastuksen jälkeen. Drifting ei ole vielä saavuttanut samanlaisen klassikkoelämyksen asemaa kuin vaikka benji- tai tandemhyppy, vaikka se on muun muassa valittu Elämyslahjojen parhaaksi elämykseksi.
Driftingistä uusi suosikkielämys?
Miksi driftingistä ei oikein vielä tiedetä? Olisiko siinä aineksia uudeksi klassikkoelämykseksi? Koska autot ja rämäpäisyys koetaan usein miesten jutuksi, annoin stereotypioille vallan ja kyselin nimenomaan miehiltä, mitä ajatuksia drifting heissä herättää. Voisiko drifting-elämys olla siis uusi miesten unelmalahja? Päästetään miehet ääneen.
Laji tunnetaan, elämystä ei
Jokainen haastattelemistani miehistä tiesi suurin piirtein, että drifting on ”autolla rälläystä kumit sutien” ja osa tiesi, että lajissa kilpaillaan. Vain yksi oli kuullut elämysmahdollisuudesta, vaikka muilta löytyikin kokemusta driftaamisesta teiniajoilta, jolloin testattiin, kuinka se ensimmäinen auto luisuu – eli kertojan sanoin vaarallisesta pelleilystä.
Drifting-elämys olisi iloinen yllätys
Kysyin, miten miehet reagoisivat, jos he saisivat yllätyslahjaksi drifting-elämyksen. Kaikille se olisi positiivinen yllätys huolimatta siitä, tai ehkä juuri siksi, ettei heille itselleen olisi tullut mieleen kokeilla driftingiä. Eräs miehistä tosin totesi haaveilevansa erityisesti luksusauton rattiin pääsemisestä ja pohti näiden kahden elämyksen yhdistelmän olevan hänelle todellinen unelmalahja.
Jokainen vastaajista toivoi pääsevänsä kokeilemaan autonhallintataitojaan istuen itse drifting-auton ratissa. Myös kyydityksen hyviä puolia pohdittiin: ammattilaisen kyydissä vauhti on takuulla kova ja käännökset tiukkoja, ja itse voi keskittyä vain nauttimiseen (ja kiinni pitämiseen).
Rajojen rikkomista ilman poliisin pelkoa
Mikä driftingissä oikein viehättää? Moottorin jyrinä, adrealiinipiikki, voiman tunne, lupa leikkiä… Näillä sanoilla miehet kuvailivat driftingiä. Heitä kiehtoi mahdollisuus päästä kaahaamaan ja kokeilemaan auton hallintaa turvallisesti valvotussa ympäristössä ilman huolta liikennesäännöistä.
Jutellessani miesten kanssa ilmeni, että auto on tärkeä. Yksi haluaisi driftailla Ferrarilla ja toinen toivoi, että elämysautossa on tarpeeksi tehoja: ”En halua mitään ensikertalaisen leluautoa.” Toisaalta miehet pohtivat, saisivatko he amatöörin ajotaidoillaan auton luisumaan tarpeeksi asfalttipinnalla. Myös kyydityksen vauhti mietitytti ja eräs vastaaja toivoi, ettei ammattilaiskuski himmailisi ja ”elämys olisi vain nopea tuhnu”. Luulin, että drifting-elämyksessä epäilyttäisivät liika vauhti ja sisuskalujen pysyminen sisällä, mutta kuinka väärässä olinkaan; Nämä miehet pelkäsivät sitä, ettei kyyti olisi tarpeeksi vauhdikas! Mitä itse olen lukenut drifting-kokemuksia, tämä pelko lienee turha.
Eräs miehistä nosti esiin, että koska urheilulajina drifting on vielä kovin marginaalisessa asemassa ja voi tuoda mieleen näyttämisenhaluisen rälläyksen, saattaa se valitettavasti nauttia ”junttimainetta”, eikä siksi sovi lahjaksi kaikille. Itsekin olen sitä mieltä, että lahjan saajan maku on ehdottomasti tunnettava, mutta silti haastan kaikki ”amislajin” huutelijat kokeilemaan driftingiä. Olen melkoisen varma, että mielipide muuttuu äkkiä!
Summa summarum
Kuten ajattelinkin, drifting-elämystä ei juuri tunneta. Kuitenkin tästä mahdollisuudesta kertoessani jokaisen miehen silmät kirkastuivat. Ehkä juuri siitä syystä se on erinomainen elämyslahjaidea, sillä lahjan saaja ei ole välttämättä tullut itse edes ajatelleeksi driftingiä eikä ole myöskään sitä kokeillut. Yllätys on siis varma!
Loppukaneettina haluan vielä todeta, että artikkelia varten juttelin vain muutaman miehen kanssa ja kuten haastateltavatkin totesivat, ei elämys sovi automaattisesti kaikille. Kuitenkin se on loistava lahjaidea jokaiselle moottoriurheilufanille ja oman elämänsä Fast and Furious -haaveilijalle, sukupuoleen katsomatta. Mikäli haluat varman yllätyksen rämäpääystävällesi, drifting on hyvä idea.

Lue myös Drifting, mikä se on?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti